Aikuisen naisen matka kohti elämänsä kuntoa! ulkonäkö arvona.

Seison alasti peilin edessä ja näen vain epäonnistuneen projektin, ei ole mitään kirjoitettavaa. Paino ei ole tippunut vaan päinvastoin noussut. Vaatteeni eivät mene kunnolla päälle vaan kiristävät, ahdistaa ja vituttaa. Pääni sisällä negatiivinen ääni huutaa: ”katso nyt itseäsi, se, että treenaat pari kertaa viikossa ja syöt ketogeenisesti ei auta, olet ällöttävä, tee itsellesi jotain luuseri”.

Kun syömisestä tuli vaikeaa…Ymmärsin vähän aikaa sitten, että ystäväni sairastaa vaikeaa syömishäiriötä. Se pysäytti miettimään sekä ystäväni vaikeaa tilannette että omaa suhtautumistani kehooni ja ruokaan. Miksi syömisestä on tullut niin haastavaa ja miksi laihuus on niin tärkeää, että se menee oman terveydenkin edelle ja oma keho koetaan vihollisena.

Kuuntelin kirjan-kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Aivan huikea kirja, suosittelen lämpimästi.  Kirjan nimi voi johtaa harhaan, se ei kerro siitä, kuinka olla välinpitämätön idiootti. Vaan kirjan avulla voi löytää itsestään arvomaailman vinoutumia ja, sitä kuinka välittää itselle oikeasti tärkeistä asioista ja olla välittämättä niistä maailman turhista kohinoista, joita koko ajan pyörii ympärillä. Tämän kirjan ansiosta tajusin oman vinoutuneen arvoni ulkonäöstäni.  Joku voisi tokaista, että etkö muka ennen kirjan kuuntelemista tätä asiaa tiennyt. No tiesin toki, että ajatusmaailmani oli vääristynyt ulkonäkökeskeisyydessä, mutta että ulkonäkökeskeisyys oli oikeasti arvoni. Se oli huikea ymmärrys.

Koko aikuisikäni olen suorittanut oman pääni sisäistä vinoutunutta arvomaailmaani omasta kehostani ja kriteereistäni siitä, miten minä olen hyväksytty. Syy tähän oli vääristynyt arvo, arvotin omaa hyväksyntää sillä, että mitä laihempi olen sitä hyväksyttävämpi ja parempi ihminen olen. Tämä oli hyvin vahva arvo ja siellä pään sisällä se edelleen on. Arvo on muokkaantunut vahvaksi lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisen ansiosta.  Minua kiusattiin vuosia oman ulkonäköni, nenäni, vuoksi. Siis asian, jolle en voinut mitään ja siitä oli helppo kiusata. Kiusaamista oli sekä sanallista että sanatonta. Pahinta oli muiden luokkakavereiden hiljainen hyväksyntä kiusaamiselle ja minun hyljeksinnälleni. Muistan vieläkin sen tunteen ja ajatusmaailman, miten ruma ja inhottava olin muiden mielestä.

Lukion ensimmäisellä luokalla sain yhtäkkiä positiivista huomiota koulumme suosituimmalta tytöltä, koska olin laihtunut. Joten kun ulkonäköni parantui laihtumisen myötä minusta tuli hyväksyttävämpi ja tästä taas päässä muodostuu kuva mitä hoikempi/laihempi olen, sitä miellyttävämpää seuraa olen. Tästä eteenpäin aloin seuraamaan mitä söin ja syöminen tuotti aika ajoin suurta ahdistusta. ”Onneksi” luokallani oli tyttö, joka sairasti anoreksiaa, ja se sairauden näkeminen piti jollakin tasolla minut ”aisoissa” enkä sairastunut vakavasti. Mutta oma arvomaailmani oli kuitenkin vinoutunut ja suhteeni kroppaani ja syömiseen on ollut sen jälkeen epänormaalia tähän päivään saakka, ja nyt sen voin myöntää. Minun on pakko myöntää kipeä kohta itsestäni, edelleenkin ajattelen niin, että oma fyysinen kokoni määrittelee sen kuinka fiksu, menestyvä ja hyvä seuralainen olen.  Ihan helvetin typerä ajatusmaailma. Miksi ajattelen näin, koska enhän arvota omia ystäviäni tai tapaamiani ihmisiä sen mukaan miltä he näyttävät vaan sen mukaan mitä he ajattelevat, käyttäytyvät ja miten he toimivat eri tilanteissa.

Joten päätin luopua typerästä arvostani, joka ei tuonut minulle hyvää oloa vaan sai minut tuntemaan itseni huonomaksi kuin muut. Uusi arvoni on, että olen oman kehoni rakastaja. Sen sijaan, että mietin päivittäin, kuinka paljon olen lihonut, paljonko senttejä on tullut lisää, tai olenko laihtunut, pohdin sitä, olenko kohdellut kehoani tänään oikein. Olenko syönyt ravinteikasta ruokaa, josta kehoni on saanut kaikki sen mitä se tarvitsee. Olenko muistanut kertoa itselleni päivittäin, että olen hyvä juuri näin ja olenko ollut kiitollinen elämästäni tässä ja nyt.

Tiedän helppoa se ei ole ja se tuottaa kipua, mutta se on hyvää kipua. Kipua, joka kasvattaa ja tulee tuottamana paljon positiivista minulle itselleni. Saan tehdä paljon töitä arvoni muuttamiseen, mutta tiedän pystyväni siihen.

Miten tämä blogi teksti liittyy projektiini olla elämäni kunnossa 40-vuotiaana. No suurestikin, sillä jouduin pysähtymään ja miettimään arvoni ja myöskin tämän projektin aivan uudelleen.  Elämäni kunto tarkoitta sellaista fyysistä kuntoa mitä minulla ei koskaan ole ollut, mutta ennen kaikkea hyvää henkistä oloa ja arvomaailman muutosta.

Lopuksi tiedän, että en pysty pelastamaan ystävääni syömishäiriöstä, sen hän voi vain itse tehdä. Mutta toivon, jos luet tämän tekstin, olen tukenasi vaikka et tiedä, että tiedän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: