Valmentajasi

Personal Trainer Joni Leppänen

Kuka olen

Joni Leppänen

Personal Trainer koulutukseni

  • Trainer4you Personal Trainer
  • Trainer4you Kuntosalivalmentaja
  • Trainer4you Hyvinvointivalmentaja

Taustani

Haluaisin sanoa, että liikunta on ollut elämässäni aina, mutta silloin valehtelisin. Elin pitkään harrastamatta minkäänlaista liikuntaa, syöden epäterveellisesti ja juhlien aina kun tilaisuus vain oli. Olin aina kipeänä ja flunssassa. Päätäni särki usein ja oli vetämätön olo. Mutta se oli minulle täysin normaali olotila, koska en tiennyt paremmasta. Tapaan nykyäänkin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että on normaalia, kun ollaan koko ajan kipeänä ja väsyneitä.

Eräänä päivänä mietin flunssassa, että onko elämä todellakin tällaista, vai olisiko jotain parempaa? Aloitin liikunnan, ja se jo kohensi oloani. Mietin kuinka paljon ruuan, liikunnan ja unen optimoimisella voisikaan saada aikaan ja aloitin opiskelun.

Suoritin Personal Trainer -tutkinnon, jonka jälkeen olen kasvattanut tietojani opiskellen paljon mm. kirjoista ja podcasteista. Olen huomannut merkittäviä muutoksia terveydessäni ja fiiliksessäni. Eniten minua on aina kiinnostanut saada maksimi tuloksia, minimi muutoksilla ja teoilla. Tästä johtuen kokeilen ja testaan itselläni paljon erilaisia ruokavalioita ja treenejä, jotta tiedän mistä puhun.

 

Valmennus

Valmennuksissa pyrin aina hakemaan sopivimpia muutoksia valmennettavalle. Mielestäni ei ole fiksua aloittaa nollasta sataan periaatteella, koska kun arjessa muuttuu liikaa kerralla, niin muutoksista ei tule pysyviä. Parempia ja pysyvämpiä tuloksia saadaan, kun asioita muutetaan järjestelmällisesti oikeaan suuntaan.

Pidän tärkeänä yhteydenpitoa asiakkaitteni kanssa. Luottamus asiakkaan ja valmentajan välillä on äärimmäisen tärkeää, kun kyseessä on henkilökohtainen valmennus.

Siksi haluankin, että asiakkaani voi kysyä minulta mitä vain valmennukseen liittyen. Ei ole niin pientä asiaa mistä ei kannattaisi kysyä, koska juuri tämä pieni tieto voi olla tavoitteeseen pääsyn esteenä.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerron Sinulle miten voin auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!